Yllin kyllin

Runsaus niin resurssien kuin elämysten suhteen on saavutettavissa, jos kykenemme luopumaan omaksutuista normeista ja oppimaan uusia tapoja toimia, sekä harjoittaa erilaisia taitoja.

Koulujärjestelmä tähtää yhden asian taitamiseen yhdellä tavalla, kun nykyään on niin montaa tapaa toteuttaa itseään, eikä yhden ja saman toistaminen tee hyvää mielelle taikka keholle. Miksei siis elämä olisi jatkuvaa oppimista ja taitojen kartuttamista?

Niukkuus on nykyään lähes puhtaasti keinotekoista, ongelmana on vanhentuneet rakenteet, jotka varmistavat resurssien siirtymisen aina vain harvempien haltuun. Esimerkiksi Espanjassa olisi todella hyvä ilmasto ruoantuotantoon, mutta hierarkian hupulla olevat tahtovat oliiveja joka niemeen ja notkoon ja näin on tehty.

Suomessa maatilojen yhtiöittäminen tietenkin johti kartelleihin, jonka vuoksi myrkkyjen levittäminen ja monokulttuuri lisääntyy vuosi vuodelta. Kotikasvatuksen ja yhteisöpuutarhojen potentiaali on huima, tiedon määrästä lienee kyse.

Jos kykenemme näkemään enemmän me-ajattelua minä-sijaan, omistaminen ja kuluttaminen vähentää merkitystä. Onhan se aika suuruudenhullua ajatella omistavansa häilyvän hetken kasan tähtipölyä, josta itsekin koostuu.

Niukkuusajattelu on levinnyt nettimaailmaankin, on digitaalisia “oikeuksia”, jossa kopioiminen yhdistetään varastamiseen. Päinvastoin, mekin monistamme ajatuksia joita kohtaamme. Tai päädymme vaatimaan, että toinen ei saa ajatella tiettyjä asioita, omistaen itse jonkin mielikuvan ihmiskunnassa.

Menettämisen pelko on perin ovela, tavarat omistavat ihmisen. Fobia siitä, että jokin asia muuttuu. Mutta mikä on pysyvää tässä kaaosuniversumissamme? Muutos!

Siispä mahdollisimman moneen asiaan varautuminen ottaa aikansa ja varsinkin hämmentää, varsinkin jos on valtamedian tuotantoon uppoutunut. Tänään oikein, huomenna väärin. Harvoin tulee mieleen, onko kummallakaan mitään reaalimaailman merkitystä.

Jos jokin internetissä on hienoa, se mahdollistaa normien ulkopuolella organisoitumisen. Ennen Facen sensuurialgoritmeja kehittyi monia ruohonjuuritason yhteisöjä, joita palailee pikkuhiljaa vertaisverkostoihin.

Aikapankeissa oli hieno idea, vaihtaa palveluksia epäsuorasti. Että miinus tilillä on positiivinen asia, auttaja kohtaa autettavan. Resurssipankki, joka monimutkaisuudessaan ja vanhoine koodeineen on jäänyt paikoilleen polkemaan.

Mutta nyt olisi mahdollisuus luoda manipuloimaton avoin audiovisuaalinen sivusto, jossa voimme kehittää omanlaisemme yhteisön. Tietty pelielementti, tietoa, taitoja, kuka kaipaa ja kuka taitaa? Eli yllin kyllin kaikkea, joka ennenpitkää siirtyy arkielämään.

Kun poistamme velan käsitteen kuviosta, ongelmia on tosi vähän. Nekin hoituvat myötäelävän vuorovaikutuksen kanssa, eli tunteiden ja tarpeiden kautta. Reissuelämässä ei euroja ole paljoa tarvinnut laskea, kun tutustuu hyviin ihmisiin. Jospa voisimme kehittää vaikka oman Heimon.