Muutoksen hankaluus

Edellisilta venyi valvoessa ja erittäin mielenkiintoisia videoita katsellessa, pari livesrtiimiäkin kuunnelleena, jotenkin oli hienoa kuulla selvällä suomen kielellä asiat selitettynä, kuten itsekin on totuustunnelinsa muodostanut. Asioita tapahtuu nopeasti planeetan reunalta toiseen, pikainen muutos parempaan ei liene sen kummempi kuin huonompaan.

Eli jos ihmiset saadaan toimimaan täysin omia etujaan vastaan, päinvastainen suuntaus on myös todennäköinen. Hiljaisuus on myöntymisen merkki, eikä näinä aikoina oikein voi vain pyöritellä peukaloitaan.

Sinänsä Välimerellä elämisessä on se etu, että tietynlainen terve auktoriteettikriittisyys on ollut osana kulttuuria Francon ajoista asti, jonka ansiosta “virallisen” talouden heilumiset ei vahvoja paikallisyhteisöjä hetkauta. Mitäs me pienistä, kun ei ne pienetkään meistä?

Suomessa on onneksi muutamia osuuskunta-toteutuksia, kaupunkipuutarhoja ja vastaavia, joiden varassa isoisovanhemmat eleli varmasti paljon onnellisempana, yhteydessä luontoon ja universumiin. Anarkistista elämää viettämätön ei voi oikein ymmärtää, että hierarkiat ovat lähinnä vain haitallisia.

Se jokin kapinahenki on varmasti jokaisessa sisällä, sitä median avulla ohjaillaan aivan vääriin paikkoihin. Itsensä kohtaamista vältellään viimeiseen voiteluun asti, auta armias jos alat selittämään korkeammista voimista. Historia vaikuttaa olevan syklistä, toistaa itseään perin ovelin tavoin.

Nyt on vasen tai oikea, kuuma tai kylmä, lumi tai tuli, dualismia laidasta laitaan. Ehkä olisi aika puhua 180 asteen variaatioista, lämpötiloista, loskasta ja tuhkasta? Universumimme on niin moniulotteinen, että olisi sääli pysyä vain kahden kohdepisteen välillä elämänsä.

Vanhaa järjestelmää ei enää ole, kaikessa ilkeydessään se on tehnyt itsensä tarpeettomaksi. Sen takia teatterin valaistusta vähän muutetaan, lisätään pari savupanosta, ei anneta hyvän mahdollisuuden ryöstää laillisesti mennä hukkaan!

Koska korttitalo on rakennettu vain yhden kortin, tietoisuuden varaan, sillä on yhtä suuri vaikutusvalta, kuin sille annetaan tietoisesti. On muka vain yksi valinta, kaikkea sitä mielikuvitus keksii. Eräs ovela tiedon prosessoinnin sivuominaisuus on, että mahdollisuuksien etsimisen sijaan pidemmän päälle alkaa mahdottomuuksien pohtiminen, joka on loputon prosessi.

On puhdasta illuusiota, ettäkö ei olisi vaihtoehtoja. Mitä ikinä tapahtuu, sielu tai miten kukin sen kuvaa, jatkaa kiertokulkuaan unversumin laidoilla. Jopa hiillipohjaisten kuosiemme muodossa fyysisesti, sulautuen osaksi planeettaa.

Tietoisuuden tasoja on monia, oli ne ulottuvuuksia, kehitystasoja, auroja, viestintää, jne. Mitä useampia yhdistelee, sen yhteneväisemmäksi ajatukset asioista siirtyvät. Esimerkiksi “tripit” ovat kulttuurillisesti hirmutekoja, mutta sisäisesti opettavaisia kokemuksia. Eräs pitkään mietintämyssyssä ollut juttu on, miksi juuri Pohjolassa kasvaa eräs tehokkaimmista psykedeelisistä sienistä, valtoimenaan?

Henkilökohtaisesti muutoksen pelko hävisi jo aikaa sitten, kun oppi aloittamaan puhtaalta pöydältä aamulla herätessään. Eikä vain sanakuvallisesti, reppu selässä ympäri Eurooppaa eikä vieläkään ole loppua tullut. Tauko kylläkin, johtuen viraalisesta sotatilasta K.

Eli epätoivon ei tarvitse antaa kiiriä puseroon, universumi huolehtii sen vartijaa ja vaalijaa. Fyysinen liikkuminen ja kontaktit kenties on estetty, mutta mieli pysyy virkeänä kehitellessä uusia juttuja. Ehkä vielä ei ole rahattomien yhteisöjen kysyntä korkealla, mutta joku päivä kenties peloista siirrytään mahdollisuuksiin.